DJ Jangler, oikealta nimeltään Janne Hannula on monille partioleireiltä ja -tapahtumista tuttu tunnelman nostattaja. Jannen tarina DJ:ksi alkoi vuosia sitten, kun hän innostui aikoinaan musiikista reiveissä. Ensimmäisillä palkoillaan hän osti levysoittimet ja 2007 Norjan leirin discossa oma paikka alkoi hahmottua enemmän. Jannen oman lippukunnan leiridiscot alkoivat muodostua perinteeksi ja ne tuntuivat omalta jutulta. Finnjamboee Kilkkeellä oli haku DJ:n pestiin, jota hän haki. “Siitä se sitten alkoi ja kovaa tahtia on jatkettu”, Janne kertoo.
Jannen mukaan pestissä on monia syitä, jotka kiehtovat jatkamaan. Hänen mukaansa partio antaa paljon harrastajilleen. “Haluan jatkaa tätä kierrettä ja antaa toisille hyvää mieltä ja kokemuksia”, hän tiivistää. Pesti alkaa tulla jo selkärangasta ja tuntuu helpolta. Jannen mielestä partiodiscoissa on myös todella hyvä yhteishenki. Hän antaa discoilijoille myös ohjeen: “Rohkeasti mukaan vaan. Partiodiscoissa tunnelma on yleensä todella hyvä ja se välittyy varmasti kauas. Monille leiridisco voi olla ensimmäinen disco, mutta kannattaa muistaa, että itseä ei kannata jännittää. Kaikki saa olla juuri sellaisia kuin haluaa, niinkuin aina partiossa. Eli rohkeasti kaikki mukaan vaan, vaikka edes paikalle hengailemaan.”
Teksti: Noora Sihto
Kuva: Lauri Visuri