Civis seuraa: Haikki-tunnelmia tuoreena 

Perjantaina seikkailijavartiot lähtivät haikille eli yön yli kestävälle rastireitille. Lauantaiaamupäivästä vartioita alkoi palata takaisin leiriin ja lehden toimitus sai tuoreita tunnelmia haikilta.

Pingviini-vartion ajatukset kuluneesta retkestä olivat hyvät. “Väsyttää kyllä jonkin verran ja jalat on hieman kipeät, mutta oli kyllä hauskaa.”, Pingviini-vartio toteaa. He kertovat, kuinka vartio oli päässyt rakentamaan matkan aikana itse ainakin pumpun ja amuletin. He epäilivät reitin olleen yli 8 kilometriä pitkä.

Pingviini-vartio kommentoi kuitenkin yötä: “Joskus oli vähän vaikeaa nukahtaa, sillä muualta kuului paljon melua, sillä jotkut saapuivat yörastille myöhään.” Tunnelma oli kuitenkin vartion keskuudessa katossa, sillä tänään olisi ansaittu palautumispäivä. Suunnitelmissa oli käydä suihkussa ja saunassa sekä Mare-laaksossa. Leiriläiset lupasivat myös palkita itsensä jäätelöllä tai karkkipussilla.

Vartioita saapuu leiriin pitkin aamupäivää ja päivää, ja maanantaina koittaa myös tarpojien ja samoajien aika lähteä haikille. 

Teksti: Noora Sihto 
Kuva: Sini Pakkala