Mare –unelmien vesilaakso 

Sää suosii Orbista –hellerajan ennustetaan menevän rikki useaan kertaan. Kuumana päivänä leiriläisen unelmien täyttymys on vesilaakso Mare, joka tarjoaa hellettä pakenevalle partiolaiselle hiekkarannan. 

Mare tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia vesillä liikkumiseen: käytettävissä on muun muassa Sup-lautoja ja kanootteja. Lisäksi samoajille on tarjolla kulkupeli, joihin muut ikäkaudet eivät pääse käsiksi. Rannalle on kerätty havuja, pressua ja lankakeriä, joista syntyy toimiva lautta –ainakin huolella rakennettuna.  

Mare-laakson läpi voi luovia veteen menemättäkin. Esimerkiksi merimerkkiradassa pääsee kokeilemaan, onnistuisiko vedenalaisten kivien välttely seilatessa, vai päätyisikö epäonninen purjehdus karille. Perhepartiolaisia varten laaksoon on kehitetty leirin nuorimmille sopivaa ohjelmaa, jossa pääsee muun muassa rakentelemaan sydämensä kyllyydestä. 

Ei Mareella vastuullisuuttakaan ole unohdettu, aivan kuten ei muuallakaan Orbiksella. Perhepartiota varten tuodut hiekkalelut ovat peräisin joko tekijöiden omien varastojen pohjilta tai ovat tulleet lahjoituksina perheiltä, joissa niille ei ole enää käyttöä. Moni muukin elementti on hankittu käytettynä tai pelastettu jätteeksi joutumisen tieltä, ja risulauttojen oksat on kerätty lähimetsistä lihasvoimin. Mare siis tarjoaa uusia kokemuksia samalla luontoa varjellen. 

Teksti: Malla Keinänen 
Kuvat: Tuomas Jokinen, Lauri Visuri

Orbiksen pakohuoneet aukeavat huomenna!

Civistas-laakson yhteydessä, tenniskentän takana on pakohuonealue, josta löytyy kolme erilaista pakohuonetta samoajille ja sitä vanhemmille:

  • Huippuvuorten siemenholvi (merikontissa), jossa tulee poistaa vaarallinen vieraslaji
  • Musta Torni (kentällä), jossa 1-4 joukkuetta voi kilpailla kuninkaan aarrekammion rikkauksista
  • Teltta 513, jossa selvitetään sisäkkö-Elsan arvoitus.

Pakohuonevuorot huomiselle lauantaille tulevat varattavaksi tänään klo 19. Varauksia otetaan vastaan klo 19-20 leirintorilla, monumentin vieressä. Tämän jälkeen varauksia voi tehdä klo 22 saakka pakokontilla.

Tuleville päiville varauksen voi tehdä edellisenä päivänä klo 10.00 alkaen pakokontilla. Eli esimerkiksi lauantaina on varattavissa sunnuntain vuorot ja vielä avoimena olevat lauantain vuorot.

Johtokolmikko, varatkaa aika lippukuntateltalle

Mikäli lippukunnan johtokolmikko ei ole paikalla, voi keskusteluun tulla kuka tahansa täysi-ikäinen johtaja. Seuraavan päivän ilmoittautuminen suljetaan edellisen päivän illalla. Teltalla on myös iltaohjelmaa ja mahdollisuus tulla viettämään lapsivapaata aikaa! Ajanvaraus ja muut tiedot täältä.

Orbiksen avajaiset kokosivat leiriläiset yhteen

Torstai-iltana Orbiksen yli 1700 leiriläistä kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen, kun leiri polkaistiin käyntiin avajaisilla. Nuoret juontajat ottivat lavan haltuun ja leirinjohtajat pääsivät esittäytymään.

Avajaisissa riitti ohjelmanumeroita. Alaleirijohtajat päätyivät kisaamaan vesimelonien syömisessä ilman käsiä Suurmestari-tyyliin alaleiriensä kannustamana. Leiriläisten kykyjä koeteltiin liikunnallisessa tietovisassa, josta monelle jäi käteen uusia maantietofaktoja. Eikä perinteisiäkään ohjelmanumeroita ollut unohdettu, sillä Säräisniemellä kaikuivat illan aikana niin erilaiset huudot kuin leirilaulukin.

Teksti: Malla Keinänen
Kuvat: Tuomas Jokinen

Vastuullisuus Orbiksella 

Vastuullisuus on ollut alusta asti osana ensi heinäkuun suurleirin suunnittelua. 

Orbis, ensi heinäkuun suurleiri, kerää Vaalaan yli 1700 ihmisen väkijoukon. Kun ihmisiä on paljon, on vastuullisuudella entistä suurempi merkitys. Orbiksen vastuullisuudesta vastaa Anne-Mari Hautamäki ja hänen kanssaan toimiva pieni vastuullisuusryhmä. “Orbiksella tavoite on, ettei leiriarki kuluta enempää kuin normaali arki, jolloin pysyvä jälkileiristä jäisikin kokemuksiin ja muistoihin”, tiivistää Hautamäki.  

Pestin alkupäässä Hautamäki toimi paljon yhteistyössä leiritoimikunnan kanssa, jolloin leirille asetettiin omat vastuullisuustavoitteet ja mietittiin niiden mittavuutta. Kun raamit oli saatu selville, alettiin työstämään selkeämpiä alatavoitteita ja vastuullisuusohjeet, jotta jokaisen tekijän tiedossa olisi yhteiset toimintamallit vastuullisuuden osalta. Hautamäki myös avaa, miten Orbiksella ei lähdetty keksimään pyörää uudestaan vaan hyödynnetään aiempien leirien vastuullisuusdataa leirin suunnittelussa, toteutuksessa ja raporteissa. 

Hautamäki kertoo vastuullisuuden olevan niin laaja-alaista, ettei hän voi toimia koko aikaa yhteistyössä jokaisen leiriprojektin osa-alueen kanssa. Siksi luotiin jo aiemmilta leireiltä hyväksi todettu vastuullisuusryhmä, jonka jäsenet kokoontuvat noin kerran kuukaudessa. Vatuullisuusryhmän jäsenet toimivat linkkinä oman osa-alueensa ja vastuullisuuspäälikön ja -ryhmän välillä, jolloin jokainen ryhmä hoitaa oman tonttinsa vastuullisuudesta. Jokaiselle osastolle on myös jaettu ohjeet, miten suurleirejä tehdään vastuullisesti. Seuraavaksi vastuullisuusryhmällä on luvassa lippukuntien ennakko-ohjeiden tekoa sekä ideoiden läpikäyntiä. 

Vastuullisuuspäällikön mukaan vastuullisuustekoja on raportoitu jo liki 50. Yksi vastuullisuusteoista on, että 30 % leiri ruoasta on kasvisruokia, ja jos kasvisruuan määrää nostettaisiin, laskisi hiilijalanjälki entisestään. Toinen vastuullisuusteko leirille on, että jopa 90 % leiriläisistä saapuu leirille yhteiskuljetuksilla. Jos jokainen saapuisi omalla autollaan, olisivat päästöt yli kaksinkertaiset.  

Vastuullisuus leirillä tulee olemaan läsnä leirin jokaisella osa-alueella. Osa päätöksistä voi tuntua arkipäiväisiltä, kuten kierrättäminen, lippukuntien yhteiskuljetukset omien autojen sijaan sekä leiriohjelmaan sujautettu ympäristökasvatus. Vastuullisia päätöksiä on myös leiripaikan valinta. Hautamäki kertoo, että on vastuullisempaa valita leirialueeksi paikka, jossa on jo valmiiksi infrastruktuuria eli sähköä, vettä ja rakennuksia, jottei kaikkea tarvitse alusta asti rakentaa. Leirin ohjelmassa hyödynnetään kierrätysmateriaaleja, ja ohjelma painottuu ryhmätyöskentelyyn, jolloin materiaaleja ei tarvitse olla jokaiselle erikseen. Leirillä myös hyödynnetään paperitonta ohjelmaa, eli paperia käytetään minimimäärä. 

Leirin jälkeen vastuullisuusryhmä vielä laskee leirin päästöt Talla-laskurilla, joka on vakiintunut Suomen Partiolaisten tapahtumien käyttöön. Siihen kirjataan muun muassa leiriläisten määrä, syödyt ruoat, kulkuvälineet, jätteet ja joudut kahvilitrat ja lasketaan tulokset, jotka pohjautuvat Tradekan ilmastotoiminnan laskuriin. Tämän jälkeen tuloksia verrataan aiempien vuosien partiotapahtumiin, kuten Finnjamboree Kajoon vuodelta 2021. Pohjois-Pohjanmaan edelliseltä piirileiriltä Tempukselta ei tällaista dataa löydy. 

Mustavalkoisesti ajateltuna vastuullisuuden kannalta paras leiri on pitämättä pidetty, sillä päästöjä ei synny. Hautamäki kuitenkin toteaa, että se ei ole tavoite, vaan halutaan järjestää yhteisöllisiä kokemuksia ottaen huomioon maapallo. Hän kertoo, että vastuullisuuden kannalta unelmaleirin suunnitteluvaiheessa voisi tehdä hiilibudjetin ja ohjelman pitäisi olla kokemuspohjaista. Tavoitteena olisi myös tehdä konkreettisia toimia yksilön elintapoihin ja ajatuksiin ja ottaa ympäristöstä kiinnostuneita yhteistyökumppaneita. 

“Mitään uutta ja isoa ei tarvitsisi hankkia vaan kaikki löytyisi valmiina, paikalle päästäisiin lihasvoimin tai päästöttömin kuljetusmuodoin ja leiristä kertyisi niin mahtavasti voittoa, että koko leirin päästöjen osuus ja vähän enemmänkin voitaisiin kompensoida rahallisesti leiriorganisaation puolesta”, pohtii Hautamäki. Tulevaisuudessakin työtä vastuullisuuden eteen siis varmasti riittää, mutta Orbiksen toteuttamisessa ollaan jo matkalla oikeaan suuntaan. 

Kirjoittaja: Iida Liikanen 

Kuva: Veera Melvasalo

Tervetuloa rakentamaan Orbis-piirileiriä!

Ennen Orbista ja sen jälkeen järjestetään rakennus- ja purkuleiri. Tekijöitä tarvitaan ennen leiriä rakentamaan ja leirin jälkeen purkamaan. Rakennusleirille osallistuvat rakentavat leirin lähes tyhjästä. Haluaisitko sinä olla mukana varmistamassa, että tiskilinjastot pyörivät, ohjelmalaaksot ovat valmiina, kun ensimmäiset ohjelmapisteet pyörähtävät käyntiin ja ruokala on valmiina, kun leiriläiset saapuvat?

Rakennusleiri on mainio mahdollisuus oppia lisää leirin rakentamisesta sekä päästä tekemään merkityksellistä vapaaehtoistyötä jo ennen varsinaista leiriä. Rakennus- ja purkuleirille voi osallistua koko ajaksi tai vain osaksi aikaa. Ilmoittaudu mukaan 4.6. mennessä!

Virallinen rakennusleiri alkaa maanantaina 7.7., mutta voit saapua leirialueelle sunnuntaina 6.7. klo 18.00 alkaen. Sunnuntaina saapuville on tarjolla iltapala. Purkuleiri alkaa heti keskiviikkona 16.7., kun leiri päättyy, ja loppuu viimeistään 18.7. Rakennus- ja purkuleiri on ilmainen. Tarjolla on ruokaa sekä makoisat unet omassa teltassa päivän hikoilun jälkeen.

Ilmoittautuminen on sitova, joten otathan sen huomioon. Voit ilmoittaa itsesi samalla lomakkeella sekä rakentamaan että purkamaan tai vain toiseen osaan. Ilmoittautuessa sinun tulee tietää, minä päivinä olet paikalla sekä alustava arvio siitä, miten ja milloin saavut paikalle tai mistä tarvitset kyytiä.

Lisätietoja: Juho Kivelä, juho.kivela@partio.fi

VIP 4.6.

Ilmoittautumislinkki: https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=82380

Kuva: Ville Nummela

Leiri toteutuu – vielä ehdit mukaan

Meitä on jo yli 1400! Lue leirinjohtajien terveiset.

Iloksemme voimme vahvistaa, että Orbis toden totta toteutuu heinäkuussa. Ilmoittautuneita on nyt kasassa yli 1400, jee!

Toki ilmoittautumisaikaa on vielä jäljellä 28.2. asti, joten vielä ehtii vakuuttaa kaverit, että kannattaa lähteä tekemään Orbista, yksin ei tarvitse leireillä ja tämä piirileiri tosiaan toteutuu.

Leirinjohtajilla on semmoinen tunne, että enää emme tiedä mitä kaikkea yksittäisiä asioita osa-alueilla tapahtuu – ja se on siis pelkästään hyvä asia! Orbiksen tekeminen on kiihkeimmillään, ja kuulostaa, että kaikilla alkaa olla lapiot heilumassa. Esimerkiksi leirin oheisohjelmat ovat lähteneet lentoon, nimittäin DJ-Jangler on vastannut kutsuumme ja tulee rytmittämään ja hullaannuttamaan partiolaiset sekä tarpojien että samoajien omissa bileissä. Vaeltajille on luvassa oma rantailta. Pakohuonepelejä on toivottu pelattavaksi ja niitä tietenkin tuotamme. Orbikselle tulee neljä pakohuonepeliä, joihin samoajat, vaeltajat ja aikuiset voivat varata peliaikoja.

Leirinjohtajien pöydällä pyörii tällä hetkellä muun muassa leirin suojelijan valinta, laajennetun leiritoimikunnan maaliskuun tapaamisen suunnittelu ja leirikokemukseen liittyvät asiat. Soppa on säveltänyt ja sanoittanut leirilaulun. Pian se äänitetään, ja sitä päästään fiilistelemään jo ennen leiriä.

Parasta aikaa piiritoimisto välittää pestittömien tekijöiden yhteystietoja päälliköille, ja kukin vapaaehtoinen on mahdollisimman pian yhteydessä uusiin tekijöihin. Jos siis vielä odottelet, mikä on pestisi Orbiksella, ei syytä hermoiluun: kaikkiin ollaan yhteydessä varmasti aivan lähipäivinä. Tämä on meille kaikille vapaaehtoistyötä ja hiihtolomat ovat pian käsillä, joten pientä kärsivällisyyttä vaatii, ennen kuin kaikki tekijätarpeet on yhytetty sopiviin tekijöihin. Tekijä tekijältä Orbis kuitenkin rakentuu.

Muistakaa tykätä ja jakaa Orbiksen some-julkaisuja, vielä on hetki aikaa saada lisää kavereita leirille.

Terveisiä aurinkoisesta Oulusta lähettää

leirinjohtajat

Soppa ja Veronica

Orbiksella syödään monipuolista ruokaa!


Monia tulevan kesän leiriläisiä saattaa mietityttää erityisesti piirileirin ruokahuolto. Maistuva ja ravitseva ruokahan on tärkeintä onnistuneessa tapahtumassa, ja tyhjällä vatsalla on kurja puuhata! Lue muonittajien terveiset osallistujille.

Orbiksen muonitus koostuu kahdesta keittiökokonaisuudesta: massakeittiöstä ja erityisruokavaliokeittiöstä. Massakeittiön tehtävänä on tuottaa ja tarjoilla leiriläisille päivittäiset ateriat perusruoka-aineallergiat huomioiden. Erityisruokavaliokeittiö huolehtii vaikeimpien erityisruokavalioiden tuottamisesta

Orbiksella tarjoillaan sekaruokaa. Muonituksessa olemmekin tehneet päätöksen, että Orbiksella tarjottava ruoka on ’’vain’’ ruokaa, eikä kasvisruokalajeista tehdä suurempaa numeroa. Orbiksen muonituksen teema leirin aikana on matka maailman ympäri, mikä tarkoittaa leiriruokailussa sitä, että joka päivä tutustumme jonkin maan ruokakulttuuriin.

Leirimuonitus tarjoaa päivittäin neljä ateriaa, jotka koostuvat aamupalasta, lounaasta, päivällisestä ja iltapalasta. Ruokalista on suunniteltu siten, että se kattaa jokaisen leiriläisen ravintotarpeen, ruoka on maukasta, ruokaa on riittävästi ja kaikki saavat itselleen soveltuvaa ruokaa koko leirin ajan. Ruoan valmistaminen on meille Orbiksen muonituksen tekijöille kunnia-asia. Kaikki leirillä tarjottava ruoka on valmistettu laktoosittomista raaka-aineista. Orbiksella suosimme kotimaisia ja lähituotettuja raaka-aineita niin pitkälle kuin se on mahdollista. Esimerkiksi Orbiksen leivät tulevat Pohjanmaan alueelta.

Orbiksen muonitustiimissä vapaaehtoistyötä suunnitteluvaiheessa tekee noin 20 partiolaista, mutta leirin aikana muonitustiimissä vapaaehtoistyötä on tekemässä lähes 100 henkeä päivässä. Leirin aikana Orbiksella tullaan valmistamaan lämmintä ruokaa noin 7000 kg!

Orbiksen ruokalista julkaistaan viimeistään maaliskuun alussa tuoteselosteineen, jotta kaikki leirille osallistuvat pääsevät tutustumaan leirin ruokatarjontaan hyvissä ajoin.

Mikäli sinulla on kysyttävää Orbiksen muonituksesta etukäteen, ole rohkeasti yhteydessä leirin muonituspäällikköihin Pia Heiskaseen (pia.heiskanen@partio.fi)  ja Saija Kivelään (saija.kivela@partio.fi)

Kuva: Niko Rautanen